Karhunkierros 12.8-18.8.2018 OSA 2

Heipä hei. Taas on "tovi" vierähtänyt osa  1 kirjoittamisesta. En tiedä mihin se motivaatio on hävinnyt, laiskottanutkin kovin on. Mutta nyt tämä postaus laittaa vihdoinkin sinetin kirjeen päälle, ja viimeistelee koko Karhunkierroksen reissukertomuksen.

Keskiviikko 15.8. avautui harmaana, mutta sateettomana. Lähdimme Ansakämpältä viimeisten joukossa, ja aamu alkoikin heti jyrkällä nousulla ylös pääpolulle. Tänään tavoitteena olisi päästä Harrisuvannon laavulle. 

Päivän reitille sisältyi todella paljon jyrkkiä nousuja, ja nousuista, sekä kengistä johtuen taisin päivän aikana muutaman kerran valittaa kipeistä jalkapohjistani. Mutta Luca otti valitukseni vastaan kuin mies, eikä menettänyt hermojaan. Tämä taisi (toivottavasti) olla pahin valituspäiväni.

 (Puolessa välissä ollaan!!!)

Päivän aikana pysähdyttiin ruokatauolle Jussinkämpälle, josta jatkettiin loputtomalta tuntunutta etappia. Nähtiin päivän aikana eräs tyttökaksikko useamman kerran; he menivät ohi, kun me pidimme taukoa, ja me menimme ohi heistä, kun he pitivät taukoa. Loppua kohden itselleni tuli tarve päteä, ja aloin pinkomaan (sivulliselle varmaan olisi näyttänyt laahustamiselta) yhtä taas niin jyrkkää ja kivikkoista mäkeä ylös, tavoitteena pitää tytöt kaukana takana. Halusin edes kerran saapua maaliin ennen muita. Tästä tietysti poikkeuksena Luca, joka perinteiseen tapaansa loikki kaukana edelläni kuin metsäkauris.

Hikeä valuen, ja voimakkaasdti huohottaen pääsin mäen laelle, ja jatkoimme reipasta askeltamista kohti tulevaa yöpaikkaa. Kartan mukaan sen pitäisi olla ihan kohta tulossa. Ja tulossa. Ja tulossa. Lopulta puolen tunnin jälkeen pysähdyimme jo hivenen toivottomina katsomaan karttaa. Totesimme menneemme laavun ohi, koska emme olleet huomanneet pienen pientä polkua, joka olisi johtanut laavulle. Tästä ehkä hivenen murheellisina jouduimme kävelemään vielä 3km seuraavalle laavulle. Jalat alkoivat olla jo niin kipeät, että kirjaimellisesti raahustin viimeiset 200m yöpaikalle.

 (Jussinkämpän kaasuhella käytössä)

(Tässä olemme jo asettuneet kodiksi, siinä ei kauaa mene)

Sykkeen hieman laannuttua, heitin croksit jalkaan, kävelin mutaiselle pienelle purolle, ja upotin paljaat jalat veteen. Vesi oli pahuksen kylmää, mutta teki mahdottoman hyvää kärsineille jaloilleni. Tämän operaation jälkeen jaksoin keskittyä ruoanlaittamiseen, ja riippumaton ripustamiseen.

Nuotiopaikalla oli italiainen perhe nauttimassa päivällistä, ja lapset olivat kovin kiinnostuneita ränsistyneistä "eräjormista". Vaihdettiin miehen kanssa muutama sana englanniksi, ja seurattiin kiinnostuneina italialaisia ruokailurituaaleja. Perhe oli varannut karhunkierroksen kiertämiseen 2 viikkoa aikaa, olihan nuorempi lapsi vasta noin 6 vuotias. Perheen lapset halusivat tarjota ryytyneille matkalaisille palat suklaata, ja oioi ne otettiin kiljuen vastaan. Itselläni oli jo suklaapatukat loppuneet, Luca taas oli viisaana varannut 3 patukkaa päivälle. Noh, semmosta se on.

Illalla annettiin italialaisille vielä esimerkkiä hulluista suomalaisista, kun pulahdettiin vastarannalta jäiseen veteen peseytymään. Sairaalloisen kylmää, mutta niin virkistävää. Sitten olikin aika käydä nukkumaan. ZZzZZz

Torstai 16.8.

Tänään oli helppo ja lyhyt kävelypäivä, ja saavuttiinkin Porontimajoen autiotuvalle jo hyvissäajoin iltapäivällä. Matkalla vähän ennen etapin loppua polulla tuli vastaan poroemo ja vasa. Porot eivät millään meinanneet meitä väistää, ja lopulta emo alkoi syöksymään meitä kohti. Peräännyimme ja olimme juuri piiloutumassa ison kyltin taakse, kun poro lopulta sinkaisi polulta metsään. 

(Mustikkatauko) 

(Kahvitauolla jo hymyilyttää) 

(Mr Kartta ohjaa meitä perille)

(Ne pahuksen hyökkäilevät porot) 

(Pikkuinen autiotupa) 

(Porontimajoen keittokatos) 

Laittelimme nuotiolla ruokaa, kun autiotuville alkoi saaapumaan lisää porukkaa. Porontimajoellahan on 2 pientä autiotupaa, 1 laavu ja vielä aika iso keittokaatos. Ennenkuin paikalle saapui muita retkeilijöitä, siellä oli meidän lisäksi vain 1 italialainen nainen. Taas italialainen sai todistaa, kun hullut suomalaiset käy matalassa ja kylmässä purossa pesulla.

HUOMIO!! HUOMIO!! HUOMIO!! HUOMIO!! HUOMIO!!

SEURAAVA KUVAMATERIAALI SISÄLTÄÄ PORNOGRAAFISIA PIIRTEITÄ!!

Iltaa kohden jokainen makuupaikka oli täytetty niin autiotuvissa, laavulla, sekä keittokatoksessa. Myös useampi teltta oli kohonnut lähimetsikköön. Iltanuotiolla kävi kuhina, kun kaikenlaiset kattilat porisivat nuotionlämmössä. Oli erilaisia mausteita, sekä kuivattua habaneroakin jollain mukana.

Hämärtyessä alkoi ulkonakin olla jo hiljaista, mutta sisällä alkoi toisenlainen ääni keräämään kaikua.

Laverilla oli tosi kova nukkua 1cm paksuisella solumuovipatjalla, joten pyörin koko yön yrittäen löytää miellyttävää asentoa. Aamulla kuulin, että kuorsaukseni oli kaikunut tyylikkäästi autiotuvassa, sekä löytänyt tiensä seinien läpi myös 7metrin päässä olleeseen laavuun. Kuin suihkukone lähtisi käyntiin...? Kuulostaa liiotellulta!

Perjantai 17.8

Aamulla kävi sellainen todella harvinainen tapahtuma, että minä heräsin ennen Lucaa! Tätä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut, mutta ehkä tänä yönä  kuorsaus oli verottanut levollista unta..

Matkaa seuraavaan ja viimeiseen yöpaikkaan on 12km, joka sisältää erittäin tuskallisia nousuja ja laskuja. Kohteenahan on nimittäin Valtavaara, jolle korkeutta on luvattu 492m. 

Ruuat alkaa olla aika finaalissa, mikä on ihan hyvä, koska huomennahan on viimeinen 6km kävely sivistykseen.

Päivämatkasta ei oikeastaan ole muuta kerrottavaa, kuin että jyrkissä ylämäissä Lucaa oksettaa ja mua paskattaa. Niinkuin aina, kun pohkeet menee hapoille, on joko pysähdyttävä hetkeksi, tai juostava paperin kanssa lähimpään pusikkoon. Muita vaeltajia ei päivän aikana juurikaan näkynyt, eikä yöpaikassakaan ollut tungosta. Vihdoin ja viimein, kipein jalkapohjin saavuimme Valtavaaran laelle, ja astuimme suloiseen pikku päivätupaan joka oli vaaran korkeimmalla kohdalla. Raapustimme terveiset tupakirjaan, ja otimme muutamat kuvat. Laskeuduimme 300m alas polkua kodalle, joka olisi viimeinen yösija tällä reissulla. Kodassa oli kapeat istumalaverit, joille Luca teki oman pedin, ja minä viritin riippumaton roikkumaan seinälle. Loppuillan poltimme kodassa nuotiota, ja herkuttelimme niillä ruoilla, mitä meillä nyt sattui vielä olemaan. Ilmassa oli haikea fiilis, sillä vaellus on lähes lopussa.

("Onks tän pakko loppua?" 

(Vissiin vähän tuulee, kun rinkan hihna sojottaa vaaka-asennossa) 

(Eka todellinen nousu Konttaiselle alkaa) 

(Aah, pari ekaa huippua kiivetty. Pahin on vielä edessä) 

(Kyllä se hymy kohta hyytyy) 

(Valtavaaran päivätupa näyttää olevan todella lähellä --- ei ole) 

(Vihdoinkin huipulla) 

(Viimeinen yöpaikka)

Lauantai 18.8.

Jes, tänään pääsee sivistyksen pariin! On jo aikakin, nimittäin vessapaperi loppuu. Ei parane kiduttaa pohkeita, koska enää ei ole varaa mennä isommalle tarpeelle. Loppumatka sisältää nousuja, ja Rukalle nousu on todella raskas. Joudun kokoajan pitämään pohkeiden takia taukoa. Mutta pääsemme kuin pääsemmekin Rukalle, ja vaellus on suoritettu!

 (Ruka näkyy jo)

(Viimeisiä nousuja) 

(JEEEEEE siinä se on!!!) 

Kannat katossa suuntaamme lähimpään pizzeriaan, ja tilaamme oluet ja pizzat. Voi luoja miten hyvältä maistuu! Tästä alkaa kotimatka, ja seuraavien reissujen suunnittelu.

(Ahhh KYLMÄÄ OLUTTA!)

Reissu oli erittäin onnistunut, ja ensi vuoden reissukohdetta on jo aloitettu kartoittamaan. Vietetään talvi ensin, ja sitten alkaa taas pääsiäisestä vuoden 2019 vaelluskausi. Kiitos lukijoille!

Karhunkierros 12.8-18.8.2018 - OSA 1

Ensimmäisenä pahoittelen sinulle lukija, että postauksen kirjoittaminen on kestänyt näin kauan. Kesäloman jälkeen olen keskittynyt työn hakemiseen, ja olen ollut aika stressaantunut, kun mitään ei kuulunut vaikka hain ja hain. Sittemmin olen löytänyt vakituisen työpaikan, ja varmuus työpaikasta on saavutettu. Nyt taas riittää henkistä mielenkiintoa paneutua tämän kirjoituksen pariin.

Ehdimme siis Lucan kanssa suunnittelemaan tätä reissua hyvän aikaa. Saunoimme tai kävimme oluella, ja paneuduimme tulevan vaelluksen suunnitteluun. Ja lähtöpäiväksi valikoitui 11.8.2018. Molemmilla oli juuri sopivasti kesäloma aika, joten lauantai iltana klo 19 auto starttasi Tuusulasta, ensimmäisen pysäkin ollessa Kuopion Rauhalahdessa. Leirintäalueelta olin varannut meille pienen kahdenhengen mökin, hintakin oli vaatimaton 37€ yö. Saavuimme perille vasta illalla klo 23 jälkeen, mutta uni maittoi nopeasti.

Sunnuntaina 12.8. jatkoimme matkaa kohti Rukaa. Olin varannut matkaan aikaa pari tuntia ylimääräistä, että varmasti ehdittäisiin Rukalla laittaa auto parkkiin, ja hypätä varaamani tilataksin kyytiin. Matka oikeastaan sujui aika hyvin, pidimme maltillisia taukoja, ja saavuimme vajaa 2 tuntia ennen taksin lähtöä, joten lampsimme suoraa päätä ensimmäiseen ravintolaa, ja tilasimme makkaraperunat kaikilla maisteilla, ja minä nautin vielä oluen.

 (ja kyllä muuten oli hyvää)

 (kartantutkimista ennen lähtöä)

(rinkat odottavat taksiinnousua)

Hypättiin taksiin, ja saavuimme Hautajärven luontotuvalle klo 17.30. Matkasta ei ole mitään hajua, sillä saatoin ehkä torkkua koko matkan. 

Etsittiin pihapiiristä vesipistettä, että saatiin viimeiset vesipullot täytettyä ja eikun polulle. Ekan n. kilometrin jälkeen keskellä metsää vastaan tuli vanha henkilöauto. En ymmärrä miten auto oli sinne päätynyt, tai minkä ikäinen se oli, mutta kauan se tuolla ainakin oli ollut, sillä auton sisäosat kasvoi sammalta, eikä auto muutenkaan näyttänyt kauhean hyvältä.

 (tämä lienee olleen yksi kesän monista metsäpaloista)

Meillä oli yhteensä n. 6km ekalle yöpymispaikalle eli Perttumakosken laavulle. Paikka oli aika symppiksennäköinen, mutta vettä ei joesta voinut ottaa, sillä siinä oli havaittu sinilevää. Nautimme illasta herkutellen makkaralla, ja pitkän päivän jälkeen riippukeinun hienoinen keinunta yhdistettynä veden solinaan, uni kietoi minut hellään syleilyynsä. Luca nukkui tämän yön laavussa.

 (katse kaukaisuuteen)

Maanantaina 13.8 

"Aamulla lähdettiin upean kelin saattelemana käppäilemään kohti sauraavaa yöpymispaikkaa. Matkalla tavattiin nuori Nurmijärveläispari useampaan kertaan, ja lopulta vielä yövyttiin samassa paikassa. Heillä oli ihana koira nimeltä Nasta. Luca sai kaverin ja minäkin heittelin keppiä. Päivällä satoi pienen hetken, joka vietettiin tarpin alla ruokatauolla. Leiripaikalla käytiin joessa kastautumassa, oli muuten saatanan kylmää vettä. Mutta pahimmat hiet sai kainaloista pois. Tuli kyllä tosi rento ja mukava fiilis pulahtamisen jälkeen. Kävelysaldo 18km."

Tapaamaamme nuoripari oli ensimmäisellä vaelluksella, ja päättivät aloittaa heti "helpoimmasta". Koska alueella oli sinilevää havaittu monissa joissa, he päättivät pelata varman päälle ja kantoivat mukana yhteensä 16litraa vettä, miehen rinkan painon ollessa yli 30kg, ja naisellakin reippaanlaisesti. Heillä varmasti Rukaa kohden alkoi hymy hyytymään, varsinkin, kun olivat varanneet reissuun ihan liian vähän aikaa. Heidän piti kävellä joka päivä yli 20km, päästäkseen tavoitteeseensa. Ei käynyt kateeksi. Meille(tai minulle) 18km päivässä oli ihan riittävän rankka suoritus, ja rinkatkin oli huomattavavasti kevyemmät.

 (Perttumakosken yöpaikka aamulla)

(mustikat oli isoja ja niitä riitti joka puolella. Välillä pidettiin mustikansyönti taukoja, joilla kahmittiin mustikoita kouratolkulla kitusiin) 

(tarppia ei sateessa sen paremmin kerennyt asettelemaan. Tässä ruokaillaan ja odotetaan sateen loppua) 

(voi sen tauon näinkin viettää)

 (vähän eloa jalkoihin)

 (meidän karttaexpertti taas työntouhussa)

 (ihan loppu!)

(Luca ja suloinen Nasta)

Tiistai 14.8 alkoi sateisena. Tarppi oli jäänyt hivenen löysälle, joten se tiputteli saumasta vettä makuupussini päälle, joka kostuikin jonkun verran. Nastan omistajat lähtivät leiristä meitä ennen, mutta tapasimme päivän kohokohdassa, eli Oulangan luontotuvalla, jossa pääsimme sateelta suojaan, ja syömään kahvilaan. Matka sinne tuntui loputtomalta, joten palkitsin itseni burgerilla, limulla, pullalla ja kahvilla. Ai että maistui hyvälle! Ja pääsi käymään vesivessassa, sekä pesemään kädet. Tauolla vierähti varmasti pari tuntia.

Tänään ei varsinaisesti ollut mikään kiire, sillä päivämatkaksi oli sovittu vain 12.5km.

(aamulla rinkan pakkaus sujuu parhaiten halkoliiterissä, jos ei halua kastua)

(Oulangan luontokeskuksella sai varusteita kuivattua)

 (ai että oli hyvä burgeri, vaikka näyttääkin vähän köyhältä)

(mun makuupaikka nurkassa)

Saavuimme hyvissä ajoin ja sateen saattelemana Ansakämpän autiotuvalle. Laitettiin varusteet kuivumaan, ruokailtiin ja rentouduttiin. Juttelin nuoren saksalais naisen kanssa, joka oli yksin reissussa. Hän oli ollut matkallaan jo 1.5kk ja aikoi jatkaa seuraavat 1.5kk. Hän oli laihtunut huomattavasti, sillä ei ollut varautunut niin kalliiseen hintatasoon Suomessa. Siksi hänellä oli varaa syödä vain 2 kertaa päivässä, mikä on vaelluksella aivan liian vähän. Annoin kaiken ylimääräisen ruokani hänelle.

 Iltaa kohden tupa alkoi täyttyä väsyneistä vaeltajista, ja yöllä kuuluikin monenmoista korinaa, enkä tällä kertaa ollut ainoa kuorsaaja. Luca väittää mun kuorsauksen kuulostavan siltä, kuin suihkukone nousisi ilmaan......vaikea uskoa. Mutta sen paikkaansa pitävyys selviää postauksen 2. osassa.

Pysykää kuulolla.