Lemmenjoen vaellus 29.7 - 3.8.2016 OSA 2

01.08.2016

"Toinen aamua ja sataa. Tällä kertaa teltan purku onnistuu sadesuojan alla, joten sisäteltan ei pitäisi päästä kastumaan. Kengät ovat aivan yhtä märät, kuin illallakin. Mutta ei haittaa, sillä ne kastuisivat anyway alta aikayksikön. Tämän päivän tavoite on päästä Morgamojan autiotuvalle kuivattelemaan varusteita. Sinne on n. 16km. Taivas on tasaisen harmaa, mutta toivon sen antavan merkkejä selkiintymisestä. Hertta selvästi kannattaa lepopäivän pitämistä teltassa, ei ole edes pissalle suostunut menemään. Näin yöllä painajaista vuotavasta teltasta. 

Olen hyvän tovin jo odotellut sateen loppumista teltan suojassa. Radiota kuunnellen aika menee nopeasti. Kerään samalla vettä, joka valuu teltan liepeitä pitkin astioihin. Lyhyessä ajassa sain tiskivedet ja nyt kerään vettä juomapulloihin. Ei sillä etteikö joesta saisi, mutten viitsi kastella vaatteita hakumatkalla."

Aamupalaksi keitin taas teltan suojassa annoksen puuroa, mutta tällä kertaa tuli stoppi syömiseen. Tai no väkisin tungin sen puuron naamaan, kun se on vaivalla kannettu tänne korpeen. Mutta yhtään ei olisi tehnyt mieli. Puuroakin otan aina mukaan siksi, että a) se on kevyttä b) se on ravitsevaa c) se on halpaa. Mutta eikös retkiruokien pitäisi myös olla hyviä? Jatkossa aion myllätä koko ruokavalion uuteen uskoon, niin ei turhaan tule kannettua maastoon sellaista, mitä ei oikeasti haluaisi syödä kuin pakon edessä.

Sade ei näyttänyt loppumisen merkkejä, joten laitoin leirin kasaan ja lähdimme jatkamaan taivallusta, vasta reippaasti puolenpäivän jälkeen.

Jatkoimme Hertan kanssa talsimista tasaisen harmaassa ja kosteassa säässä, ja ekan kerran pysähdyimme Mátit Ravadaksen telttapaikalla lepuuttamaan hartioita. Taas kerran nostin rinkan halkovajaan ja istuuduin sateensuojaan. Tavaksi oli myös tullut ottaa Hertta takkini sisään lämmittelemään, johon se joka kerta myös torkahti. Tällä leiripaikalla ei näkynyt ketään, mutta alueelle oli pystytetty kankainen kota, jonka piipusta nousi savu. Jälkikäteen sain kuulla siellä asustaneen kullankaivajan jo viidettä viikkoa..kuulema olisi miehellä puhetta riittänyt loputtomiin. Nautiskelin muutaman kulauksen vettä, ja puputin kuivattu hedelmä/pähkinä sekoitusta.

Vartin istumisen jälkeen jatkoimme matkaa, joka alkoi pikkuhiljaa nousemaan lähemmäs tunturia. Tämän päivän aika en ollut nähnyt vielä ketään sen jälkeen, kun lähdin edelliseltä leiripaikalta. Nälkäkin alkoi jo painamaan, ja tiesin edessä olevan nousu tunturiin, sekä pitkä pätkän ilman suojaisaa ruokailupaikkaa, joten päätin pystyttää väliaikaisen leirin tunturin juurelle. Sidoin mukanani olleen teltan irtopohjan muutaman puun väliin katokseksi, ja sainkin laitella ruokaa sateensuojassa. Levitin makuualustan alle, ja kiedoin Hertan monien vaatteiden sisään lämmittelemään. Ruokaan sain vedet läheisestä purosta.

Pidettyäni taukoa tunnin verran, pakkasin varusteet takaisin rinkkaan, ja aloitimme Hertan kanssa hitaan nousun kohti tunturia. Tässä vaiheessa sade oli onneksi loppunut, mutta mitä korkeammalle päästiin, sitä kovemmin tuuli. Onneksi tunturin päältä näki suht hyvin, vaikkei tosin kovin korkealla oltukaan.

Tunturin päällä törmäsimme isoon retkeilijä ryhmään, seurakuntanuoria olivat kuulema. Täällä sain soitettua ensimmäisen puhelun, sitten lähtöillan jälkeen. Kauaa ei huvittanut puhua, sillä Hertta paleli, vaikka olikin takkini sisällä lämpimässä. Tunturin päällä reitti kulki n. 2h (minun kävelyvauhdilla), ja tämä oli se mitä täältä tultiinkin hakemaan. Käkkäräkoivuja ja erämaata silmänkantamattomiin. Oikeastaan vaelluksen kauneimmat maisemat olivat tuon 2h aikana. Reitti oli aika kivikkoinen, ja pitkän matkaa kuljimme mönkijän uraa. Tuollahan niitä kullankaivajia liikkuu vuodesta toiseen, ja näinkin kaukaa yhden isomman palstan, jossa oli koneet kaivuuta varten. Luonto kyllä turmeltuu totaalisesti. Ja samalla mietin, että kuinkahan paljon tunturista laskeutuvien purojen mukana kulkeutuu polttoainejäämiä, vaikka vedet näyttivätkin puhtailta juoda.

Kun kello alkoi kääntyä alkuiltaan, hartiat jo huusivat lepuutusta. Pikku hiljaa polku alkoi viettämään loivasti alaspäin, ja loppujen lopuksi saavuimme Morgamojan autiotuvalle. Pihapiiri näytti todella autiolta, eikä muita ääniä kuulunut, kuin läheisen puron solina. Lähestyessäni autiotuvan ovea, huomasin kuitenkin portaalla retkikeittimen. Avasin tuvan oven ja astuimme märkinä sisään. Kaminan lämpö tervehti mukavasti kasvoja, ja yllätyin kun sisällä istui edellisenä päivänä näkemäni vanhempi pariskunta. Jälleennäkemisen ilo oli selvästi havaittavissa. He olivat Ravadasjärvellä jo ihastuneet Herttaan, ja nyt viimeistään Hertta sai 2 uutta kaveria. Kajaanilais pariskunta kuivatteli varusteitaan kaminan yllä, jonne myös itse ripustin ne pahuksen kengät, takin ja Hertan puvut. Rouva houkutteli Hertan makuupatjallensa nukkumaan ja kovasti paijaili ja silitteli. Sain heiltä kuumaa vettä kahviin, ja rupattelimme pitkän aikaa vaelluksesta ja elämästä yleensäkin. Kerroin myös tarinan Italiaanon puidenhalaamisesta, ja molemmat nauroivat vedet silmissä. He kertoivat erään retkiporukan kävelleen suunnitellusti "harhaan" ennen tunturiin nousua, ja päätyneen Jäkäläpään "lentokentälle". Sieltä he löysivät auki olevan kirjaston (tottakai ilman henkilökuntaa), jossa oli kuulema paljon kirjoja ja siellä pystyi nukkumaan yön yli. Lemmenjoen alueellahan on jopa 3 lentokenttää, jotka on aikanaa perustettu kullankaivajia varten (kuten se kirjastokin). En usko, että ne nykyään enää ovat käytössä. Korkeintaan pelastustehtäviä varten. Ensi kerralla, kun käyn Lemmenjoella, aion käydä tuolla kirjastossa. Kuulostaahan se nyt sen verran eksoottiselta; kirjasto keskellä erämaata.

"Olipas mukavaa saapua märkänä ja viluisena lämpimään autiotupaan. Ravadasjärvellä näkemäni pariskunta istui syömässä ja kamppeita kuivaamassa. Jälleennäkemisen ilo oli käsinkosketeltava. Turistiin ja naurettiin siihen asti, kunnes he lähtivät pystyttämään telttaa. Nukkuivat kuulema paremmin teltassa kuin kuumassa tuvassa. Levittelin kengät ja teltan kuivumaan, uskon niiden olevan aamulla kuivia. Lähellä "asusteleva" kullankaivajakin kävi tuvassa tervehtimässä. Ilmeisesti seura ei miellyttänyt, koska kääri sätkän ja poistui samantien. Hän liikkui mönkkärillä, koira tarakalla huojuen. Myös isä ja tyttö saapuivat telttapaikalle. Tupakirja varoitteli mökissä liikkuvasta hiirestä. Täytyy laittaa ruuat roikkumaan yöksi, ettei ne ole pureskeltuja aamulla."

Istuskelin illalla yksin pöydän ääressä, ja lueskelin tupakirjaa. Sivusilmällä havaitsin ikkunasta liikettä, ja näin vastapenkalla nuoren hirven käyskentelemässä. Se oli ehtinyt havaitsemaan minut, koska se oli varuillaan ja nopeasti pinkaisi Njurkulahden suuntaan pusikkoon.

Kävin makuupussin päälle makoilemaan ja kuuntelin rätisevää radiokanavaa. Mietiskelin niitä näitä, kunnes tuvan lattialta alkoi kuulua narskutusta. Hitaasti ja mahdollisimman hiljaa nousin makuupussin päältä istumaan, ja näin hämärässä kuinka jokin möykky vilisti nopeasti tuvan toisesta päästä toiseen päähän. Kuvotti jakaa sama yöpaikka jonkun tautisen hiiren kanssa, ja siispä päätin selvittää hiiren kulkureitin ja tukkia sen haloilla. Menin takaisin makuulleen ja taas hiirenhiljaa (mistä tämäkin sanonta tulee, tuo hiiri ainakin piti sellaista meteliä että..) nousin istumaan ja otsalampulla osoitin suoraan hiirtä. Se säntäsi nopeasti tuvan poikki ja livahti lattialankun ja seinän väliin jääneestä raosta lattian alle. Minäpä luulin olevani todella ovela! Kävin tunkemassa rakosen täyteen kapeita halkoja ja kiipesin takaisin laverille makuulleen. Kuulostelin pitkän aikaa hiljaa, että kuuluuko rapinaa tai narskutusta. Mutta mitään ei kuulunut pitkään aikaan. Tanssin paikoillani pikaiset voittosambat, ja sanoin ääneen että "siitäs sait paskiainen". Sammutin radion ja päätin ruveta hyvillä mielillä nukkumaan.
Narskutus alkoi taas! Nyt jo ryntäsin laverilta alas, että ehtisin nähdä mistä se paholainen kulkee. Nopeasti totesin, että saisin koko yön tukkia kaikkia rakosia, ja hiiri silti todennäköisesti löytäisi tiensä takaisin sisään tupaan. Päätin siis antaa asian olla. Olinhan kuitenkin nostanut rinkan ja tavarat ylös lattiatasolta ja ruuat roikkuivat seinällä.

02.08.2016

Yö sujui todella levottomasti, sekä hiiren, että lentävän mielen takia. Ensimmäinen kerta autiotuvassa kuitenkin oli niin jännittävä, ettei kai senkään takia saanut kunnolla nukuttua. Hertta ponkaisi heti lattialle nuuhkimaan yön aikana syntyneitä hajuja, ja se nuuhki tuvan joka nurkan läpi. Oikeen rottakoira, kun nukkuu silloin kun sitä eniten tarvittaisi.

Noustuani tarkistin olivatko varusteeni kuivuneet, ja olivathan ne kaikki, paitsi ne kengät. Kirosin mielessäni muutamaan otteeseen, kuinka tämä oli viimeinen kerta, kun lähden ilman kumisaappaita lappiin.
Keittelin aamukahvit trangialla ja söin näkkäriä ym kuivia ruokia, sillä halusin pitää välipäivän puurosta. Odotellessani veden kiehumista, siirsin pirttipöydän/tuolit syrjään, ja lakaisin tuvan lattian kauttaaltaan, sekä tuuletin "raikkaan" aamuhenkäyksen ulos ikkunoista. Kajaanilaispariskunta kävi hyvästelemässä tuvalla, mutta uskoimme vielä näkevämme jollain nuotiopaikalla. Myös myöhemmin illalla saapuneet isä ja tytär astuivat sisään tupaan nauttimaan aamupalaa. Isä oli tyypillinen työelämän isopomo. Hieno kello kimalteli ranteessa, retkiruuat olivat kalleimmasta päästä, mutta jonka elämä oli liian lyhyt ja nopeasti etenevä toisten ihmisten kuunteluun. Hän kysyi minulta jotain koirasta, ja kun rupesin kertomaan vastausta, hän alkoi yhtäkkiä juttelemaan tyttärensä kanssa siitä, kuinka monta palaa näkkäriä tämä haluaa. Halooo? Jos kysyt jotain, niin kuuntele nyt hyvänen aika edes vastaus loppuun. Tämä ajattelemattomuus sai minut arvailemaan heidän asuinpaikkansa olevan hyvinkin jossain Etelä-Suomessa. Bingo, Nurmijärvi huudettu. Ei siellä etelässä ole aikaa kuunnella mitään jonninjoutavaa löpinää, kun aika on rahaa. Tai aika on vähintäänkin kokemuksia. Mitenkään yleistämättä, asunhan itsekin Nurmijärven kupeessa!

Aloin pakkailemaan tavaroita rinkkaan, mutta makuupussi tuotti ongelmia. Hertta nimittäin ei olisi millään halunnut luopua kuivasta sisätilasta, joten se kaivautui vain syvemmälle makuupussiin, sitä mukaa kun yritin houkutella sitä ulos. Seuraava taistelu käytiin sadetakin pukemisesta. Hertta luimisteli maha kiinni lattiassa, varmaankin toivoen, etten saisi takkia nyt puettua päälle. Ja taas erävoitto. Lopulta sain kaikki tavarat sullottua rinkkaan ja puvutkin pakotettua Hertan päälle.



Toivotin nurmijärveläisille hyvää loppureissua, ja astuin tihkuiseen tiistaipäivään.



Koska jo vaelluksen alussa oli tullut selväksi, kävelisin suunnittelemani reitin läpi yhden päivän nopeammin kuin tavoitteessa. Siispä nautiskelin viimeisestä kokonaisesta päivästä tällä vaelluksella, vaikka paikoitellen kävely maistuikin puulta. Merkitty reitti Kultahaminan ja Ravadasjärven välillä oli paikoitellen todella kosteaa ja mutaista. Valehtelematta muta uppotti välillä nilkan syvyyteen, ja Hertankin jouduin monien kosteiden paikkojen ja purojen yli kantamaan. Kävelimme sen pidemmin pysähtymättä autiotuvalta Ravadasjärvelle asti. Valitettavasti siellä emme taaskaan olleet yksin, vaan edellisenä päivänä, tunturissa kohtaamamme iso leiriryhmä oli valloittanut kaikki autiotuvan 17 laveripaikkaa. Päätin jäädä taas ulos laittamaan ruokaa.





Heti, kun olin nauttinut maittavan retkilounaan, nostin rinkan selkään ja kannoin Hertan suoraan tupaan lämpimän kaminan viereen. Tiputin rinkan lattialle, työnsin nuorten makuupusseja sivuun ja istahdin laverille kirjoittamaan päiväkirjaa. Lähes kaikki nuoret kävivät tuvassa kurkkaamassa näitä "outoja" kulkijoita, ja Hertta sai osakseen suloisia katseita. Minun kohdallani katseet olivat lähinnä sääliviä :D Olin kietonut Hertan takkini sisään ja sen luomet alkoi vahvasti luppailla. Tukeva lounas sai myös minut väsyneeksi, joten otin rinkastani jonkun pehmeän nyssäkän tyynyksi, ja oikaisin itseni makuupussien väliin ruokalevolle.

Vartin torkkujen jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa, määränpäänä Searitnivan telttapaikka, venelossin kupeessa. Matka ei ollut kuin 6-7km, mutta koska olin ollut koko reissun märissä kengissä ja sukissa, alkoi hiertymät vaivata jalkapohjiani. Maisemissa ei ollut enää mitään niin huikaisevaa, joten tyydyin vain raahustamaan hitaasti mutta varmasti kohti määränpäätä.



Matkalla huomasin muutaman poron, mutta Hertta ei taaskaan nähnyt mitään. Se kulki nenä niin kiinni maassa, eikä nähnyt poroja vaikka nostin sen syliini ja osoitin kädelläni oikean suunnan. Vaikka koko tienoo rapisi porojen jalkojen alla, ei Hertta nähnyt mitään, vaan käänsi päänsä vastakkaiseen suuntaan. Mutta sepä onkin todella rottakoira eikä porokoira...eikä hiirikoira.



Saavuttuamme lopulta leiripaikalle, keittelin nuotiolla kahvivettä ja söin viimeiset herkkuruuat ruokapussista. Löysin samalla aarteen ruokaboxin pohjalta, kaikkien niiden puuropussien takaa; Lidlin PROTEIINIKIISSELI. Ja vielä persikan makuisena, nam! Ohje oli hyvin simppeli: Kaada pussinsisältö siihen ja siihen määrää vettä ja sekoita voimakkaasti. Herkku tuoksui hyvältä, näytti jokseenkin kiisseliltä ja se maku..aivan järkyttävää paskaa. En voi edes kuvailla miten pahaa se kiisseli oli. Parin lusikallisen jälkeen nakkasin loput mössöt puunjuurelle ja heitin vielä sammaletta päälle. En suosittele!

"Viimeinen yö tällä reissulla ja onkin jotenkin aika viileää; meinaa sormia palella. Tästä on aamulla ensimmäisenä venelossilla joenylitys ja sitten 10km takaisin autolle. Jalkapohjat on aika kipeät ja väsyneet, kun kokopäivän talsin märissä sukissa/kengissä. Autossa odottaa limu ja suklaapatukka, can´t wait! On kyllä ollut kiva reissu, ja sopivan raskasta. Mutta liikaa täällä on porukkaa!!"

Täältä sain taas otettua yhteyttä kotiin, ja ilmoitin äidille arvioidun saapumisajan seuraavalle päivälle. Tarkoituksena oli siis ajaa täältä Kuusamoon äidin miesystävän mökille.

Illalla laitoin merkille kuinka international meininki Lemmenjoella oli, sillä ympäriltä kuului suomen lisäksi ruotsia, saksaa ja venäjää. Ja aikaisempina päivinä olin tavannut sen italialaisen, sekä eräs porukka oli törmännyt latvialaisiin vaeltajiin. Wau.

03.08.2016

"Aamu alkoi taas, yllätys yllätys sateella. Mitä pidemmälle aamu käy, sitä harvemmaksi sade tuntuu käyvän. Illalla kun tultiin, isosarvinen poro ryntäsi karkuun lähistöltä, mutta huomasiko Hertta, vaikka katsoi juuri sinnepäin?! No ei tietenkään.
Näin unta, että jokin iso eläin oli vääntänyt järkyttävän kokoiset paskat aivan teltan suuaukon eteen. Hoh hoh. 
Haisevat (järkyttävät) sukat on kuivunut yön aikana, mutta kohta ne taas kastuu, kun laitan maiharit jalkaan."

Laittelin ruokaa absidin suojissa, ja tänä aamuna ajattelin kokeilla taas puuroa. Keitin lämminkuppi mansikkakiisseliä ja laitoin sekaan niin vähän puurohiutaleita, että puuro jäi vellimäiseksi. Silleen se maistuikin oikein hyvältä. Tähän vielä päälle viimeiset jäljelle jääneet keksit ja näkkärit.
Hertta selvästi ounasteli kotiinlähtöä, sillä se ei malttanut syödä ruoka-annostaan, kuten muina aamuina.



Pääsimme lähtemään ja tällä kertaa venelossin käyttö sujui mallikkaasti, kun kokemusta jo oli kertynyt. Tällä venelossipaikalla minun piti molemmin puolin jokea kävellä veteen, että sain hypättyä veneeseen ja pois. Valmiiksi märät kengät kastuivat vielä märemmäksi.

Loppumatka köpöteltiin yhden pysähdyksen taktiikalla takaisin autolle. Kuviakaan en enää ottanut, sillä tämähän polku oli kuljettu jo kertaalleen vaelluksen ekana päivänä.
Ja vihdoinkin Hertta pääsi näkemään poron, kun se juoksi suoraan edestämme polun yli. Onneksi Hertta oli kiinni piuhassa, koska sen verran innokkaasti se ulisi ja haukkui naru kireällä. Tämä jäi Hertalle tämän reissun ensimmäiseksi ja viimeiseksi porokohtaamiseksi. Itse näin vielä poroja tienreunoilla, koko matkan Kuusamoon asti.



Vaellus päättyi tähän.


Huomioita vaelluksen jälkeen

Ennen seuraavaa vaellusta koko retkimenu täytyy päivittää uuteen uskoon. Olen ajatellut korvata puuron muromyslillä, kiisselillä ja siemensekoituksella. Tämä on ainakin sellaista ruokaa jota jaksan syödä useampana aamuna. Okei, voi sitä puuroakin ottaa yhdeksi tai pariksi aamuksi, mutta ei todellakaan ainoaksi aamupalan lähteeksi. Lisäksi jatkossa voisin painottaa ruokailun yhteen isompaan lämminateriaan, ja loput menusta koostuisi näkkäristä, tuoreleivästä, pähkinä/kuivattuhedelmä sekoituksista ja mysli/proteiinipatukoista yms.

Toinen tärkeä pointti on kengät ja vaatetus. Seuraava vaellus lapissa tai lyhyempikin reissu sateisessa etelässä vaatii vaellussaappaat. Jos talven tienoilla tulee hyviä tarjouksia vaellussaappaisiin, ostan sellaiset. Tarvitsen myös paremmat kuorihousut, koska nykyiset (perityt) eivät pidäkään lahkeista kunnolla vettä, ja kastuessaan ne valuvat päältäni, koska ne ovat liian isot. Mikään ei ole raivostuttavampaa, kuin joutua vähän väliä nostelemaan housuja ylemmäs.

Kolmas ajatus kehittyi Hertan ympärille. Koska se palelee niin herkästi, suunnittelin ompelevani sille pienen ja lämpimän "taukopussukan", mihin sen voi laittaa aina kun pysähdyn syömään jne. Materiaalin pitää olla lämmintä, kevyttä ja pieneen tilaan menevää. Enkä tiedä mikä se sellainen kangas on...fleece tai neopreeni ehkä?

Varuste/vaatevalinnat olivat hyviä (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) tällä reissulla, vaikka useampi tavara jäikin käyttämättä koko reissun aikana. Kuten pyyhe ja peseytymisvälineet. Äidille tottakai ennen reissua hihkuin, kuinka aion sitten mennä johonkin raikkaaseen tunturipuroon peseytymään raskaan vaelluksen jälkeen...ja hah hah. Vesi oli niin kylmää ja satoi joka päivä, etten edes yhtä varvasta olisi upottanut sinne puroon jäätymään.
Mutta nämä varusteet kulkevat vastedeskin mukana, sillä jos niitä ei ole mukana, niitä varmasti tarvitaan silloin.

Matkalla Kuusamoon poikkesin Kiilopäällä nappaamassa parit valokuvat. Jätettiin Hertan kanssa molemmat haisevat terveisit alueelle, Hertta polulle ja minä menin sivistyneesti Suomen Ladun järjestämään saniteettitilaan. Pihalla parveili niin ulkomaalaisia päiväretkeilijöitä, kuin isoja rinkkoja kantavia vaeltajiakin.

Olisiko nämä upeat maisemat ensi vuoden kesäloman kohteena?

Lemmenjoen vaellus 29.7 - 3.8.2016 OSA 1

Heti aluksi pakko sanoa, että on todella täytynyt olla rentouttava loma, kun olin unohtanut bloggerin sähköpostiosoitteen! Meinasi tulla jo kakka housuun, ja olinkin jo aika epätoivoinen, että pahus jos täytyy hyvä blogi jättää jälkeen vain koska olen niin huonomuistinen. Mutta ei onneksi!

Eli aloitetaan.

Perjantaina 29.7 starttasin auton aika pian sen jälkeen, kun olin päässyt töistä kotiin, ja kävin matkalla noutamassa vaelluskaverini Hertan. Olin etukäteen käynyt keskustelemassa siskoni kanssa Hertan ruokinnasta ja ruokamäärästä, joten perjantaina kaikki ruuat oli valmiiksi pakattuna päiväannoksiin. Matka kohti pohjoista alkoi.

Ensimmäinen pysähtyminen oli illalla klo 21 Juvalla, Häyrilän B&B:ssä. Olin varannut sieltä huoneen yhdeksi yöksi, ja mikä paikka! Satuin olemaan sinä iltana ainoa asiakas, joten kyllä oli hiljaista. Istuskelin illalla aitan verannalla ja katselin miten ilta-aurinko värjäsi taivaan kauniin oranssiksi. Olin pyytänyt aamupalan saatavaksi n klo 7.30, ja siellähän se luomupuuro höyrysi, kun saavuin pirttiin. Tarjolla oli myös leipää, särpimet sekä todella hyvää mansikkamehua. Tilan isäntäkin istui kanssani samaan pöytään, ja pääsin kyselemään maanviljelijän ammatin miinuspuolista...ja niitä tuli paljon.

klo 8.30, eli puolituntia omaa tavoitettani myöhässä, lähdin jatkamaan piiiitkääää ja puuuduttavaaa matkaa. Ajomatkasta ei sinäänsä ole mitään kummoista kerrottavaa, mutta poroja näkyi tasaisin väliajoin matkalla, joko tienreunalla tai keskellä tietä. Yritin pitää sellaista tahtia, että n. 3h ajoa ja 15-20 min tauko, ja se toimikin aika hyvin. Mutta kyllä matka tuntui lähes loputtomalta. Viimeiset 2h ennen Lemmenjoelle saapumista oli kiva ajaa, kun oli niin hyvät maisemat. Viimeisen pysähdyksen tein Ivalon s-marketissa, josta kävin ostamassa pienen voin, juuston sekä valmis eväsleivän ekalle illalle. Ei houkuttanut yhtään ajatus ruveta vielä laittamaan ruokaa leirissä. Kello taisi olla vähän vailla ilta kymmenen, kun saavuin kansallispuiston parkkipaikalle. Pakkailin siinä vielä viimeiset tavarat rinkan uumeniin ja soitin kotiin pikapuhelun, ja päivitin facebookkiin parit kuvat ennen kuin vaihdoin älypuhelimen kapulamalliseen.

Parkkipaikalta oli vain 800m matka ekalle telttapaikalle, jossa pystytin teltan pehmeään varvikkoon. Ilma oli mitä hienoin, vielä yli 20*C lämmintä, ilta-aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tämän vuoksi päätin pystyttää teltan ilman irtopohjaa (se mahdollistaa teltan purkamisen sadesäällä niin, ettei sisäteltta pääse kastumaan), mutta se kostautui myöhemmin. Nautin rauhassa eväsleivän sekä oluen ja katselin läheiselle lammelle. Suurena yllätyksenä tuli hyttysten määrä, siis se ettei niitä ollut ollenkaan. Muutama polttiainen lenteli ilmassa, mutta niistä ei ollut mitään haittaa. Kello oli jo yli puolenyön, kun kaivauduin makuupussin pehmoiseen syleileen ja nukahdin.

"Lemmenjoen kansallispuisto vihdoinkin. Saavuin parkkipaikalle klo 21.30 ja pakkailin rinkan loppuun ja lähdin talsimaan luontopolun varrella olevalle nuotiopaikalle. Löysin varvikosta sopivan tasaisen paikan teltalle, ja alusta vaikuttaa myös kivan pehmeältä. Jos ei lasketa muutamaa kanssa leiriytyjää, on niin hiljaista, että korvissa soi. Tuuli myös humisee. Parkkipaikalle saapui samaan aikaan autolastillinen "wannabe" erämiehiä. Nyt leiripaikalla puhutaan kovaan ääneen tietoutta "lapin retkeilystä"...hooohoo.
Itikoita en ole nähnyt kuin 1 siellä Juvan mökillä, sekä 2 täällä Lemmenjoen parkkiksella. Hertta on aivan uupunut automatkasta, kun joutui nukkumaan koko 13h matkan. Ottaa menetetyn ajan kiinni nukkumalla makuupussissa. Voisin käydä yöpuulle ja huomenna vaellus lähtee virallisesti käyntiin."

30.7.2016

"Eka yö takana ja sataa. Tein virheen, kun en illalla kasannut telttaa pohjakankaan päälle, koska sen avulla voisin purkaa sisäteltan sateensuojassa. Mutta, tänään tarkoituksena kulkea joen eteläistä puolta joko 10km Härkäjärvelle tai Ravadasjärvelle. Kello on jo 10.30 ja vielä leiri purkamatta!"

Valmistin aamupalaksi kaurapuuroa mehukeiton kera, ja se maistui oikein hyvältä. Onneksi teltassa on kohtalaisen tilava absidi, joten pystyin valmistamaan trangialla aamupalan sateelta suojassa. Toki täytyy aina olla todella tarkka, ettei trangian tuli vain pääse sulattamaan telttakangasta. Vuosia sitten jollain Nuuksion vaellusreissulla poltin telttaan nyrkin mentävän reiän ja sytytin siskontytön croksit tuleen. Sen jälkeen olen aina varmistanut, että trangian liekki todella on sammunut ennenkuin kaadan lisään polttonestettä.

Leirinpurkamisen jälkeen lähdin kävelemään kivikkoista ylämäkeä, ja samalla yritin tihrustella oikealla puolella sijaitsevan joen vastarannalle, mutta sumu esti kunnollisen näkymän. Alun puolituntia hehkutin mielessäni hyviä maihareita, että miten ihanaa liikkua vesisateessa ja märillä poluilla, mutta silti pysyy sukat kuivina. Tunnin kohdalla kosteus oli jo saavuttanut oikean jalan varpaat, mutta tilanne ei ollut vielä paha.






Pysähdyin ekan kerran syömään ja kahville jo 4km jälkeen Sotkajärven laavulle. Nuotio syttyi hyvin sateesta huolimatta, kun oli kuivia puita vaja täynnä. Laavulla istuskeli myös italialainen mies evästauolla. Keskusteltiin niitä näitä, ja hän kertoi hauskan tarinan paikallisesta porosta. Italiaano oli kävellyt kaikessa rauhassa polulla, kunnes oli huomannut isosarvisen poron jossain sivummalla. Tämä poro sitten oli alkanut kävelemään suoraan miestä kohti, jostain kumman syystä. Italiaano oli pelästynyt sen verran, eikä tiennyt mitä tehdä, joten hän oli valinnut lähimmän puun ja kiertänyt kätensä sen ympärille, niin että selkä oli paljaana porolle. Ilmeisesti poro ei tykännyt puunhalaajista, joten tästä syystä se kääntyi ja lähti matkoihinsa. Olisin ehkä itse tehnyt samoin :D
Jatkoin nopeasti matkaa, sillä halusin ehtiä pitkälle vielä tänään.



"Pysähdyttiin hetkeksi istuskelemaan halkovajaan, hartioita lepuuttamaan. Lemmenjoki virtaa aivan tuossa vieressä. Maasto on ollut mäntykangasmetsää, ja sadekin loppui alkuiltapäivästä. Mutta koska varvut ovat kosteita, lahkeet sekä maiharit ovat jo kastuneet. Voisin pyrkiä Ravadasniemen telttapaikalle, jonne on n. 8km matkaa. Poroja näkyi iso lauma Sotkajärven nuotipaikalla, johon pysähdyin kahville ja näkkärille."

Kävely sujui aika jouhevasti niin minulla kuin Hertallakin, mutta Härkäkosken venelossi tuotti molemmille extra adrenaliinia. Lemmenjoellahan on 2 paikkaa, josta pääsee omatoimisesti joen yli. Paikoille on rakennettu vaijeriköysi systeemi ehkä 1,5-2m korkeudelle vedenpinnasta, ja tavallinen soutuvene on kiinnitetty vaijeriin kiinni. Tätä köyttä vetämällä veneen saa vedettyä aina vastarannalta omalle rannalle. Täällä vaan oli sellainen ongelma, että koska köysi kulki niin korkealla, jouduin menemään maihareilla veteen seisomaan, että yletyin köyteen. Mutta loppujen lopuksi sain veneen vedettyä omalle rannalle. Huomasin veneen pohjalla n. 15cm vettä, ja äyskärin. Mutta, koska luulin ylettyväni köyteen istumalla veneessä, ajattelin että voin pitää kengät veneen sivuilla niin eivät kastu. Tästä syystä olin liian laista äyskäröidäkseni vettä pois veneen pohjalta. Heitin rinkan penkille ja kauhuissaan olevan Hertan rinkan viereen ja istahdin veneeseen. Otin köydestä kiinni ja aloin hiljaa vetää itseäni toiselle puolelle rantaa. Keskellä jokea tajusin, etten enää yletä köyteen, ilman että nousen veneessä seisomaan. Samalla pelkäsin nousta seisomaan, ettei vene vain kaadu. Siinä aprikoidessani vene alkoi virran mukana lähteä sivulle, joten oli pakko nousta seisomaan, ettei köysi karkaa ulottumattomiin. Noh, maiharithan siinä kastui viimeistä nurkkaa myöten, mutta loppujen lopuksi pääsin kuin pääsinkin vastarannalle. Rannalla ponkasin veneestä rannalle ja koska en pitänyt veneestä kiinni, se lähti nopeasti lipumaan takaisin keskelle jokea. Olin kauhuissani. Niin oli myös Hertta. Se uikutti surkeasti yksin veneessä keskellä jokea. Rinkkakin oli jo hieman kallellaan veneen reunalla, joten raivokkaasti rupesin nykimään köyttä, että saisin veneen taas hinattua omalle rannalle. Onneksi sain Hertan ja rinkan kuivana rannalle ja pienen hengähtämisen jälkeen jatkoimme matkaa.





Pysähdyimme Ravadasjärven autiotuvalle ruokailemaan. Mutta koska minulle autiotupakulttuuri oli täysin uutta, en kehdannut mennä tupaan häiritsemään muita retkeilijöitä. Koin vain rikkovani heidän seurueen rauhaa. Laittelin nuotiolla ruuat ja samalla Hertta nukkui makuualustan päällä, vaatteisiini kiedottuna. Sillä oli kylmä. Lopulta eräs seurueen jäsenistä tuli jututtamaan minua, ja kutsuivat tupaan lämmittelemään ja Hertta oli onnesta soikea, kun pääsi kaminan viereen köllöttämään. Kun aika oli sopiva, lähdimme jatkamaan matkaa lopulliselle telttapaikalle, jonne oli matkaa n. 3km.

"Ravadasjärven ja -niemen välissä oli joku telttapaikka mitä ei ollut merkitty omaan karttaan. Täällä vietän yön nro 2. Tultiin joskus klo 19 jälkeen tänne. Paikalle saapunut retkiseurue kertoi aamuksi povattavan sadetta..taas. Maiharit on ihan läpimärät, eikä niitä ulkona saa kuivaksi. Juuri huomasin marinol pullon vuotaneen rinkassa. Prkl. Toivottavasti kuivaa yön aikana, myös vaatteet jotka roikkuvat teltan katossa. Marinol käryää tosi pahalle!! Ravadasjärven autiotuvalla törmäsin mukaviin retkeilijöihin, jotka olivat liikkeellä jo viidettä päivää. Hertta nukkuu puolikuolleena makuupussissa. Jos laskuni menivät oikein, talsin tänään 17km, eli syystäkin on hartiat jäykät ja jalkapohjat väsyneet. Tässä muuten virtaa vieressä joki kohisten. Miten saisin kengät kuiviksi?"


Tähän kysymykseen päätän tämän 1 osan, ja loppu reissusta tulee 2 osassa.