Syysvaelluksen suunnittelua vol_2

Noniin!

Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin Salamajärven kansallispuistoon, lyhyimmän ajomatkan puolesta. Lähtöön on nyt 5 päivää, ja kaikki tavarat on vielä pakkaamatta, sekä ruuat ostamatta. Tänään kävin äidin avustuksella ompelemassa Hertalle "taukopussukan", johon sen voi aina tunkea tauoilla. Olen katsellut etukäteen lämpötiloja ja keliä mitä on tuolle vaelluksen ajalle luvattu, näyttää toistaiseksi aika sateiselta ja max +10*C päivisin. Yölämpötilat eivät näytä liian viileiltä, siinä +5 asteen tuntumassa.

Ensin valmistin lakanakankaasta prototyypin, joka toimi "pussilakana" tyyppisesti aluksi, mutta se ei toiminutkaan, kun Hertta tungettiin sisään testiksi. Kooltaan pussi oli sopiva, joten viralliseen kankaaseen suuaukkoon asennettiin vetonyörit, joista pussinsuun saa kiristettyä lähes kiinni.

Pussin sisäpuoli on lämmintä ja pehmeätä fleeceä.

Pussin ulkokuori taas on teknistä ulkoilukangasta, jonka toinen puoli on lämpöä heijastavaa ja samalla jonkun verran vedenpitävää. Ja tällä pysyy myös tuuli pois pussista.

Maestro itse ompelemassa. Äiti kyllä auttoi sellaisen aika tarkan ompeleen teossa, koska itse en osaa ommella millintarkasti, poljin pohjassa.

Valmis tekele

Nyt vaan kovaa käyttöä. Aina, kun pidän taukoa Hertan kanssa, tungen solumuovisen patjan pussin alle, niin maasta ei hohkaa kylmää.

Varusteista mukaan lähtee aikalailla perussetti, mutta muutamat tavarat ovat vaihtuneet. Esimerkiksi ne viime vaelluksen vuotavat muovipullon on olleet kaatiksella jo hyvän tovin, joten ostin Biltemasta ihan perus alumiinisen litteän juomapullon ja toisen otan rinkkaan kakkospulloksi. Lisäksi olen ostanut XXL -kaupasta kunnolliset kuorihousut. Myös saapassukat tarttuivat mukaan Tokmannilta, niin toivon välttyväni rakoilta.

Putkirinkka todennäköisesti jää tällä reissulla pitämään kotia pystyssä, ja reissaan uskollisen anatomisen rinkan kanssa.

Näillä mennään. Pyrin laittamaan vielä muutaman kuvan varusteista ja ruuista ennen lähtöä!

Karhut vs Hirvikärpäset vs Kummitustarinat - Syysvaelluksen suunnittelua

On tullut aika aloittaa syysvaelluksen suunnittelu, joka vääjäämättä lähestyy lähenemistään. Viikon talviloma alkaa 2 viikon päästä, ja ajattelinkin lähteä heti perjantaina töiden jälkeen ajelemaan valitsemaani kohteeseen. Mikä se kohde tulee olemaan, on vielä pimeän peitossa. Vaihtoehtoiksi olen valinnut Salamajärven kansallispuiston, jota olen miettinyt jo aikaisemmilla reissuilla. Facebookissa sain varteenotettavan vinkin Rokuan kansallispuistosta. Kolmas vaihtoehto on Itärajan retkeilyreitti, josta en ollut ennen tätä päivää kuullutkaan. Ja viimeisin, mutta ei vähäisin vaihtoehto on Syötteen kansallispuisto.

Alunperin olin suunnitellut nimenomaan Salamajärven kansallispuistoa, mutta rupesin pohtimaan alueen sijaintia hirvikärpästen kannalta. Voi luoja, nuo inhottavat hiuksissa ja selässä möngertävät yökötykset! Vaeltamisesta tulee yhtä tuskaa, jos joka sekunti joutuu kampaamaan hiuksista hirvareiden torsoja. Mutta sitten ainakin olisi tukka hyvin koko reissun ajan.

Olen luokitellut vaihtoehtoiset vaelluskohteet eri perustein, mutta kaikki on suhteellista. Jos en saa siskoltani koiraa lainaan, se sulkee automaattisesti jonkun kohteen pois. Koska niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, pelkään metsää. Tai oikeastaan pimeää metsää. Ja metsää jossa liikkuu karhuja. Tai josta liikkuu yliluonnollisia huhuja. Mutta näitäkin pelkään pääosin vain yksinollessani. Koirasta ei ole mitään fyysistä turvaa, mutta henkistä kylläkin, ja paljon. Saan "keskustelukaverin, ja siirrettyä ajatukset pois pelottavista asioista". Olen varmaan liikaa katsonut aikoinaan kauhuleffoja ym paskaa. Ja oikeastaan edelleenkin katson semmoista sontaa. Mutta olen ottanut itselleni säännön, 2 viikkoa ennen lähtöä ei saa enää katsella eikä lukea mistään kauhutarinoista yms.

Lähdetäänpäs liikkeelle.

• Salamajärven kansallispuisto
• + etäisyys lähellä
• + sopivan rauhallinen, mutta kuitenkin muitakin retkeilijöitä liikkuu
• + hyvänpituinen rengasreitti
• + pisimpään valoisaa
• - hirvikärpäsiä todennäköisesti on aivan liikaa

• Rokuan kansallispuisto
• + todennäköisesti vähemmän tai ei ollenkaan hirvikärpäsiä
• + etäisyys kohtalaisen lähellä
• - kävijämääriltään saattaa olla liian ruuhkainen
• - alueen reitistö ei vaikuta kovin mielenkiintoiselta

• Itärajan retkeilyreitti
• + riittävästi käveltävää
• + varmasti todella rauhallinen paikka, jossa saa olla rauhassa
• - hirvikärpäsiä saattaa olla liikaa
• - karhut pelottavat, joita alueella liikkuu "paljon"
• - ilman koirakaveria tuskin tänne lähden

• Syötteen kansallispuisto
• + hirvikärpäsiltä saisi olla aika rauhassa
• + sopivan mittaisia rengasreittejä
• - saattaa olla liian ruuhkainen makuuni
• - aika kaukana
• - kummitustarinat saavat päässäni ylisuuret mittasuhteet (Toraslammen autiotupa)

Välillä tulee sellainen olo, että olen liian vaativa retkeilijä. Tai sanotaanko näin, etten osaa päättää mitä haluan. Toivon aina pääseväni sellaiseen kohteeseen, jossa ei kohtaisi juurikaan muita ihmisiä (olen vähän erakkoluonne), mutta samalla iltaisin pelottaa olla yksin nuotiopaikalla. Ajattelen miten mahtavaa olisi leiriytyä niinkuin ennen vanhaan, kangaslaavun alla ilman pohjakangasta, mutta kuitenkin inhoan maasta möngertäviä hyönteisiä. Toisinaan kaipaisin vaelluskaveria retkille, mutta samalla karsastan ajatusta jonkun vaellusryhmän kanssa liikkumisesta. Ota nyt sitten selvää.

Edelleenkään en ole päättänyt minne lähden vaeltamaan, joten siirrytään varusteisiin. Kuten viime reissulla kirosin, tällä kertaa ne vaellusmaiharit jäävät kotiin. Tämän reissun tulen toteuttamaan saappaissa. Itseasiassa kävin parissa erätarvikekaupassa sovittelemassa erilaisia vaellussaappaita, mutta vielä en ollut kovin vakuuttunut. Taidan lähteä tälle reissulle työsaappaissa, niin en turhaan tuhlaa rahaa, jos ne eivät olekaan mun juttu. Kunnon vaelluskengät kyllä hotsittaisi, mutta olen jotenkin niin kyllästynyt katteettomiin lupauksiin. Talven aikana voisin kyllä tarkkailla tori.fi palstaa, jos sieltä saisi vähänkäytetyt hyvällä hinnalla.

Olen suunnitellut teltan rakentamista (joo, tässäkään en ole tyytyväinen), mutta se ei seuraavalle reissulle kerkiä valmistumaan. Nykyinen Marmotin teltta on muuten erinomainen, mutta yksinvaeltajalle aika painava (2,5kg), ja 2 kerrosteltta on jotenkin niin rasittava pystytettävä.

Olen suunnitellut "tunnelitelttamaista", yhden kaaren  yksikerrostelttaa, jossa on avoin absidi. Painon pitäisi jäädä 1200-1500g väliin kaaren ja kiilojen kanssa. Karkeat piirrokset ja suuntaa-antavat mitat olen jo laskenut mutta itse toteutus odottaa. Voisin irroittaa jostain halpisteltasta sen pohjamuovin ja ommella sitten vedenpitävä kangas yläosaksi. 

TAI, odotan talven teltta-alennuksia, ja saan edullisella hinnalla lähes vastaavanlaisen teltan, ja vielä laadukkaasti valmistetun,. 

Ruokalistan suunnittelen kaupassa, samalla kun teen ostokset. Mutta kuten viimeksi kirjoitin, puuroa lähtee mukaan vain 1 annos ja muuten muromysliä yms.

Kuvia ja varustelistaa laitan sitten vähän lähempänä lähtöä.

Metsäilyä ja luontokuvauksen alkeita

Koska lintujenbongailu innostus tyssäsi heti alkuunsa, valitsin uuden (hetkellisen) mielenkiinnonkohteen. Haluaisin oppia kuvaamaan luontoa, niin ettei joka kuva näytä suttuiselta roskalta.

Sunnuntaipäivä valkeni kirkkaana ja lämpimänä, joten päätin lähteä Lemmenlaaksoon sieni/valokuvausreissulle. Taas kerran mukaan lähti termarissa kahvia, sekä vähän kahvileipää, ja poikkeuksena emännältä lainattu järjestelmäkamera.Opiskelin vähän etukäteen mitä asetusta kamerasta kannattaisi käyttää (P, S, A, M, ), mutta koska harjoittelukuvaukset kotona menivät pyllylleen, päätin vain räiskiä menemään manuaalitarkennuksella...mikä sekin jo on minulle huomattava taitojen kohennus.

Kävelin pitkin metsiä, ensin kuvauskohteita etsien. Löysinkin jonkun hienon ja värikkään sienen, mutta eihän nyt koko metsää voi ruveta kuvaamaan. Päätin siirtyä sienien tarkkailuun, samalla kuitenkin etsien kuvaamisen aihetta. Suurimmasta osasta kuvia tuli epätarkkoja, mutta onneksi tykitin joka kohteesta vähintään 3 kuvaa, joten onnistuneitakin sain joukkoon. Huom. minun mielestäni onnistuneita! Joku pro-kuvaaja voi olla täysin eri mieltä. Sieniä en löytänyt kuin 10 kpl suppilovahveroita, jotka nakkasin takaisin sammalikkoon. Tai olihan niitä suppiksia siellä ihan riittämiin, kaikki vaan kuivuneet pystyyn. Eipä tuosta parin tunnin reissusta muuta kummempaa ole.

That´s all fokes!

Kolmen S:n ensiapu

SYKSY. SIENET. SYVENTYMINEN - siinä on oiva ensiapu rauhattomalle mielelle.

Välillä kiireisen ihmisen mieli käy ylikierroksilla, ja on pakko päästä rauhoittumaan betonihelvetin ulkopuolelle. Niinsanottua "metsähammasta" alkaa kolottamaan. Tämä kaipuu jatkuu niin kauan, kunnes todella löytää itsensä metsän siimeksestä. Metsänkaipuu aiheuttaa itselleni lähes malttamatonta olotilaa, aivan kuin sormet syyhyisivät lähintä korpea kohti. Ja kun viimein löytää itsensä seisomasta keskellä pusikkoa, kehon valtaa endorfiinit. Kuin olisin narkkari, ja vihdoin saanut kauan kaivatun annoksen metsää.

Erityisesti syksyinen metsä on aina ollut mieleeni. Syksy on jotenkin niin kaunis, vaikkakin ehkä hieman surumielinen. Ilmassa "leijuu" kosteus, joka virkistää koko kehon. Ja se tuoksu!! Mikään ei tuoksu paremmalta kuin syksy - siitä tulisi maailman paras hajuvesi. 

Myös äänimaailma on niin omalaatuinen. Jotenkin maassa makaavat lehdet, tuoksu, ja kosteus saavat koko metsän kaikumaan, vähän kuin verhoton huone. Lintujen laulu kuuluu selkeämmin, metrien päässä tippuvan lehden kuulee aivan, kuin se tapahtuisi korvan juurella. Jotenkin aistit tulevat valppaammaksi. Aivan kuin jokaisen äänenlähteen takana olisi megafoni, ja kaikki ulkopuolinen melu vaimentuisi kuulemattomiin.

Sienet ovat oikea metsien muotinäytös. On niin monen väristä, kokoista, ja paksuista yksilöä, ja vielä syötäviä lajeja seassa. Sienet näyttääkin niin itsevarmoilta; "tässä mä nyt seison, ota tai jätä". 

Sieniä kerätessä meni myös tämän päiväinen metsäreissu, vaikka alunperin piti myös kävellä uusi luontokohde läpi. Mutta se onnistumisen tunne, kun havaitsee lehtien seasta suppilovahveroita...ei vain malta lopettaa.

Suuntana tänään oli Lemmenlaakso, Järvenpäässä. Tuonne tulen varmasti menemään toistekin, ja tutkimaan reitistöä ja aluetta tarkemmin rauhassa. Ja ehkä vähän keräämään sieniä!

Omiin aatoksiin pääse syventymään todenteolla keräilyn lomassa. Samalla kun etsii sieniä leuka maataviistäen, mieli käsittelee aivan kuin itsestään ajatuksia. Oikeastaan sienestys on itselläni melkeinpä patikointia parempi tapa syventyä sisimpääni, sillä onhan maaston silmäily aika rutiininomaista, eikä tarvitse keskittyä muuhun. Patikoidessa taas täytyy ihailla maisemia ja ajatella joka toinen minuutti, että "waaaaau".

(tässä päivän satoa, jo osittain pilkottuna)

Metsässä vierähti pari tuntia, ja nautin myös kahvia sekä pientä evästä omassa rauhassa. Vaikka alue oli täynnä sienestäjiä ja ulkoilijoita, löysin silti oman palstan jonne istahtaa aatoksiin. Metsä on siitä hyvä paikka, että 

sieltä löytää aina oman alueen, jossa saa lähes poikkeuksetta vaipua omiin aatoksiin, ilman muiden häirintää.

Tässä vähän erilainen ensiapuopas - kannattaa kokeilla!