Metsä on aina ollut minulle kiireettömyyden ja rauhoittumisen paikka. Jo lapsena nautin luonnossa liikkumisesta, ja erityisesti yksin metsässä rymyämisestä. Niin monet kerrat ryömin pitkin mättäitä, jokin karahka kourassa "aseena". Ja yritin piilotella ohikulkijoilta käyttäen hyväksi metsän antimia naamioitumisessa.
Nykyään nautin metsän tuomasta rauhasta. Pysyttelen mieluiten syrjemmällä omissa oloissa, ja kuuntelen kuinka tuuli humisee puissa tai oksat kahisevat. Metsä on kaupunkielämässä ainoa kiireetön ja omanrauhan paikka. Siellä en murehdi elämän tuomia vastoinkäymisiä, enkä ole rauhaton. Mieli ja keho rentoutuu täysin, jos pääsee edes hetkeksi jonnekin mättäälle istumaan omaan rauhaan.
Kipinän ja inspiraation retkeilyharrastukseen olen saanut isältäni. Hän harrasti retkeilyä nuorempana, ja kuului jopa silloiseen retkeilyseuraan "Jokelan Retkeilijät r.y". On ollut aina mielenkiintoista katsella valokuvia hänen tekemiltään Lapin vaelluksilta, ja huomata miten retkeilystä on nykyään tullut välineurheilua. Ennen monet lähtivät farkuissa ja saappaissa pitkillekin vaelluksille, mutta nykyään pitää kaiken olla coretexiä ja kengissäkin miljoonat eri kalvot päällekkäin, että varmasti pysyy kuivana. Ennen kannettiin painavia säilykepurkkeja vaelluksille, mutta nykyään myydään valmiita, ja kevyitä (+äärettömän kalliita) retkiruokia, niin ettei tarvitse enää edes kattiloita liata. Retkeilystä on tullut kallis harrastus, jossa kilpaillaan kevyimmästä rinkasta.
(80-luvun alussa jossain päin Lappia)
Itse suosin tietyissä varusteissa high-teciä ja toisissa varusteissa vaalin puolestaan perinteitä. Yritän pikkuhiljaa keventää rinkkaa, jotta nimenomaan pidemmät reissut jatkossa sujuisivat miellyttävämmin. Kevennys tapahtuu kevyemmän majoituksen ja tavaran vähennyksen avulla, joskaan kaikkia varusteita en aio vaihtaa kevyempään. Kuksa on kulkenut kaikilla reissuilla mukana, ja kulkee jatkossakin.
Lukioikäisenä sain ensimmäisen oman rinkkani, ja pääsin lähtemään kaverin kanssa yhdeksi yöksi Nuuksion kansallispuistoon telttailemaan. Rinkka painoi tuolloin 25kg ja ruokaakin oli mukana lähes viikon tarpeisiin. Mutta eipähän loppunut kesken!
(80-luvun alussa jossain päin Lappia)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti