On marraskuun ensimmäinen sunnuntai, ja mukavan kirkas pakkaspäivä. Luntakin oli jo siunaantunut tälle reissulle, vaikkakin tätä tarinaa kirjoittaessa ikkunasta avautuu pimeä ja lumeton maa, kiitos vesisateen.
Suuntana oli siis Pornainen, tuo salaisen marjapaikkani kehto. Jätin auton parkkiin tien levikkeelle ja lompsin saappaissa luontopolulle. Polku oli merkitty puihin sinisillä maaliläiskillä ja lisäksi maastoon oli isketty suuntanuolia risteyksiin. Käveltäväähän tällä reitillä ei juuri ole, mutta omissa oloissaan tuolla pääsee istuskelemaan, sillä ainakaan omalla reissullani en nähnyt ketään. Koska olin lähtenyt kotoa ihan liian myöhään matkaan, alkoi jo hämärtyä, joten kiristin tahtia. Polun noustessa korkeammalle, poikkesin eräälle kalliolle istuskelemaan ja juomaan kahvia. Olin tätä reissua varten poikennut kaupassa ostamassa yhden voisilmäpullan, eihän sitä nyt pelkkää kahvia passaa litkiä. Kuuntelin lintujen sirkutusta ja katselin näkymää alas pelloille, mutten raaskinut viipyä kauaa. Jatkoin matkaa ja ohitettuani hienon näköalakallion (jonne oli tuotu penkki), sekä pienen hiidenkirnun, olinkin jo kävellyt polun päästä päätyyn. Käännyin takaisin ja kävelin samaa reittiä autolle.
Tänne tulen keväällä/kesällä uudestaan, rauhoittumaan ja ehkä kuvaamaan lintuja. Mutta pääosin vain hengittämään sitä metsän tervehdyttävää ja puhdasta voimaa keuhkoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti