Sain noin viikkoa aiemmin idean lähteä toteuttamaan testivaellusta jossain lähikansallispuistossa, ja rinkan pakkasin poikkeuksellisesti vasta lähtöä edeltävänä iltana. Tarkoitus oli käytännössä testata vielä kertaalleen putkirinkan istuvuutta omaan selkään, sekä muutamaa muutakin välineratkaisua, mutta erityisesti lähdin testaamaan pressusta muokkaamaani "louelaavua".
Vajaa 4 viikkoa, ja lähden Suomen suurimpaan kansallispuistoon Lemmenjoelle, ja sinne haluan kantaa vain hyväksi todetut varusteet.
Perjantaina kävin töiden jälkeen lunastamassa lainaan siskoni kääpiöpinseri Martan, ja tämä olikin ensimmäinen testattava asia ennen Lapin reissua. Reilu parituntinen ajomatka soljui nopeasti, kun lauleskelimme musiikin tahtiin..tai no Martta taisi kuorsata takapenkillä.
Saavuimme Tervajärven P-paikalle, rinkka kantoon ja 600 metrin kävely ekalle yöpymispaikalle, Talakseen. Hyvä aloittaa vähän rauhallisemmin ekana iltana, ettei liikaa rasitu. Pystytin laavun rauhalliseen paikkaan, ja tasaisen maan vuoksi ylistin laavun mahtavuutta. Sain viriteltyä hyttysverkonkin laavun suuaukolle tiiviisti, tosin huomasin, että ilma laavun sisällä enää vaihtunutkaan niin hyvin. Tässä laavulle yksi miinus.
Sytytin myöhään illalla kalliolle pienen nuotion ja paistelin makkaraa ja join olutta. Emännän kanssa soiteltiin pikaiset puhelut, kuuluvuus vaan oli todella surkea. Nukkumaan mentiin puolenyön aikaan, niin että Martta nukkui osittain makuupussini sisällä. Ulkona oli kyllä aika lämmin, että olisi varmasti voinut nukkua pelkässä makuupussilakanassa.
Yöllä heräsin ekaa kertaa kahden pintaan, kun taivaanranta oli värjääntynyt aivan äärettämön kauniin oranssiksi. Olin vain liian väsynyt kaivaakseni kameraa esille. Seuraavan kyljenkääntämisen aikana vilkaisin ulos ja oli jo lähes valoisaa. Luulinkin, että on jo sopiva aika nousta, mutta kello oli vasta 4.05. Jatkoin siis unia.
Lauantaiaamuna heräsin lopulta yhdeksän pintaan, selkä todella jäykkänä. Matalan laavun ansiosta sieltä ulos kömpiminen oli todella haastavaa, ja tässä tulee laavulle toinen miinus. Korkeampi asumus on loppupeleissä itselleni paras, sillä vietän yksin paljon aikaa leirissä, eikä ole kiva ryömiä että pääsee sisään laavuun/telttaan.
Nautittiin Martan kanssa aamupalat ja join vielä vahvaa kahvia päälle.
Leirin purku ja liikkeelle lähtö. Kipeän selän takia päätin, että reissusta tulee nautiskelureissu, ilman km tavoitteita..nautiskelusta en tiedä, mutta ainakin testitavoitteet saavutettiin.
Ensimmäisen etapin kävelin Kuutinkanavalle, jossa istuskelin pöydän ääressä samalla kun Martta loikoili auringossa, ja tankkasin vettä. Valmistin urheilujuomaa Lidlistä ostamastani jauhosta, ja se oli todella virkistävän makuista! Ostan vast edeskin. Kävin kaivolla täyttämässä molemmat vesipullot ihanan kylmällä ja raikkaalla vedellä.
Kuutinkanavalta kävelin Kirnukankaalle, jossa pidin ruokatauon. Tähän asti molemmat pätkät ovat olleet aika kivikkoista, ja jyrkkää nousua/laskua. Vaikkei rinkassa ole juurikaan painoa tällä reissulla, silti lippis on aivan hiestä märkä. Tosin ilmakin on todella lämmin. Pakko mainita, että tuulettomissa paikoissa on pyörinyt paarmoja riesaksi asti. Voi että mä vihaan paarmoja! Ne pörisee korvissa, on viheliäitä, seuraa tolkuttoman kauan perässä, eikä niitä uskalla huitoa ku jotkut niistä näyttävät lennossa erehdyttävästi ampiaisilta..siinä toinen inhokkini. Oikeen eräjorma!
Noh, paarmoista ja selkäkivuista ja muistakin pettymyksistä johtuen ärtymykseni kasvoi, ja päätin kävellä Lojukoskelle suorinta mahdollista reittiä, ja pystyttää leirini sinne. Matkalla "eksyin", ja kävelin muutaman kilometrin turhaan, sillä kiireessäni katsoin reittiviitassa olevista nuolista väärän suunnan. Naurettavaa miten vähän sitä seuraa ympäristöä ja jälkiä luonnossa, koska on valmiiksi viitoitettu reitti. Itsesuunnistaessa on pakko pysyä valveilla kokoajan ja seurata maastonmuotoja.
Pääsin kuin pääsinkin Lojukoskelle, mutta parhaat telttapaikat oli jo vienyt jokin meluava nuorisoryhmä, joten pyörin ympäri aluetta ja etsiskelin riittävän tasaista aluetta laavulleni. Sellainen löytyi - suoraan paskahuussin takaa, mutta käänsin laavuni suuaukon toiseen suuntaan, ettei silmiä kirveltävä haju leijaile suoraan nenään. Vielä piti löytää sopivan ohut puu, mihin saa kiinnitettyä laavun etuosaa kannattelevan narun. Ohuita puita ei sattunut siinä kohti olemaan, joten paksu kuusi vei puolet oviaukostani. Tästä laavulle tulee kolmas miinus. Kiinnitin vielä äkkiä hyttysverkon oveen, ja yritin tappaa kaikki sisäpuolella olevat inisijät. Levitin telttapatjan varvikkoon ja sammuimme Martan kanssa lähes siltä seisomalta, ja kello oli vasta 17.30.
Heräsin tuntia myöhemmin nuotiopaikalta tulevaan meteliin, ja pohdiskelin lähes tunnin ajan pitäisikö vaihtaa leiripaikkaa. Tämä oli pienoisessa mäessä, ympärillä oli liikaa melua, ja Martta haukahti jokaikinen kerta, kun joku käveli paskahuussiin. Ekan yön telttapaikka oli mielestäni ollut niin kaunis, että lähdin uhmaaman ärsytystäni - pakkasin laavun rinkkaan, ja lähdin tarpomaan tunnin etappia.
Vanha laavupaikka oli jo varattu, joten jouduin tyytymään nuotipaikan ympäristöön, jossa oli jo pari muuta telttaa parhailla paikoilla. Löysin tasaisen kohdan maasta, mutta seuraavaksi ongelmaksi muodostui laavun suuntaus. Omaa rauhaa rakastavana en halua aamulla herätä ulkopuolisiin katseisiin. Väänneltyäni ja käänneltyäni sain laavun aseteltua puoliksi varvikkoon, niin että suuaukko oli katseilta suojassa.
Toisen päivän matkaksi kertyi n. 11 km + väärään suuntaan kävelty matka.
Taas kehnosti nukutun yön jälkeen heräsin pilvisempään päivään. Makoilin laavussa ainakin puoli tuntia ennen kuin lähdin Martan kanssa vessaan. Siirryin nuotiopaikan äärelle ja aloin valmistamaan aamukahvia, jota seurasi aamupuuro. Heti kun sain kahvin keitettyä, telttapaikan päälle siirtyi todella tumma pilvi ja ekan hörpyn jälkeen taivas aukesi. Päätin hylätä aamupuuron niille sijoilleen ja pingoin kahvin kanssa laavun suojiin. Join kahvini rauhassa, sateenropinaa kuunnellen. Tämä oli lähestulkoon paras hetki koko reissun aikana. Sateenropina on jotenkin niin rauhoittavaa ja miellyttävää kuunneltavaa. Aika tuntuu katoavan, ja raikas kasteen tuoksu kantautuu joka puolelle. Heti kun sade vähän taukosi, kävin hakemassa puurokattilan, joka oli itsekseen valmistunut keittimen liekissä. Palasin laavuun syömään ja odottelin sateen loppumista.
Kun aurinko alkoi taas paistaa, laitoin laavun nippuun ja pakkasin varusteet rinkkaan. Talsimme samat 600m takaisin P-paikalle, ja keula kohti kotia.
Mietintöjä vaelluksen aikana ja jälkeen
Laavu ei tarkemmin testattuna olekaan se minun majoitteeni, ainakaan omatekemä/puutteellinen laavu. Pidän laavun helppoudesta; ei sisätelttoja, ei kaaria, helppo kömpiä sisään, paremmat maisemat, lähempänä luontoa.
Miinukset tuolle omalle tekeleelle ovat,
- liian matala
- vain osittainen pohja (eli hämähäkit ja muurahaiset ryömi vaatteisiin ja tavaroihin)
- hiostava/ilma ei vaihtunut
- pressu on tilaavievää
- joutuu oikeasti miettimään miten sen asettaa, ettei ole pahimman katseen alla
- loppujenlopuksi laavun paino nousi hyttysverkon kanssa 1640g, eli painoeroa ei telttaan verrattuna kamalasti syntynyt. Mikä oli koko laavun pointti alunperin - saada huomattavasti painoa karsittua rinkasta.
Vaellusseurasta sen verran, että Martan ensimmäinen vaellusreissu sujui ihan mallikkaasti. Kuitenkin jotkin koiran ominaisuudet ja käyttäytyminen aiheuttaa sen, ettei se ainakaan Lappiin pääse mukaan. Yritän kouluttaa siitä kokeneen eräkävijän sitten vkl reissuilla.
Heinäkuu jatkuu tulevan vaelluksen suunnittelulla. Repoveden kansallispuistosta saat lisätietoa osoitteesta luontoon.fi
Leirin purku ja liikkeelle lähtö. Kipeän selän takia päätin, että reissusta tulee nautiskelureissu, ilman km tavoitteita..nautiskelusta en tiedä, mutta ainakin testitavoitteet saavutettiin.
Ensimmäisen etapin kävelin Kuutinkanavalle, jossa istuskelin pöydän ääressä samalla kun Martta loikoili auringossa, ja tankkasin vettä. Valmistin urheilujuomaa Lidlistä ostamastani jauhosta, ja se oli todella virkistävän makuista! Ostan vast edeskin. Kävin kaivolla täyttämässä molemmat vesipullot ihanan kylmällä ja raikkaalla vedellä.
Kuutinkanavalta kävelin Kirnukankaalle, jossa pidin ruokatauon. Tähän asti molemmat pätkät ovat olleet aika kivikkoista, ja jyrkkää nousua/laskua. Vaikkei rinkassa ole juurikaan painoa tällä reissulla, silti lippis on aivan hiestä märkä. Tosin ilmakin on todella lämmin. Pakko mainita, että tuulettomissa paikoissa on pyörinyt paarmoja riesaksi asti. Voi että mä vihaan paarmoja! Ne pörisee korvissa, on viheliäitä, seuraa tolkuttoman kauan perässä, eikä niitä uskalla huitoa ku jotkut niistä näyttävät lennossa erehdyttävästi ampiaisilta..siinä toinen inhokkini. Oikeen eräjorma!
Noh, paarmoista ja selkäkivuista ja muistakin pettymyksistä johtuen ärtymykseni kasvoi, ja päätin kävellä Lojukoskelle suorinta mahdollista reittiä, ja pystyttää leirini sinne. Matkalla "eksyin", ja kävelin muutaman kilometrin turhaan, sillä kiireessäni katsoin reittiviitassa olevista nuolista väärän suunnan. Naurettavaa miten vähän sitä seuraa ympäristöä ja jälkiä luonnossa, koska on valmiiksi viitoitettu reitti. Itsesuunnistaessa on pakko pysyä valveilla kokoajan ja seurata maastonmuotoja.
Pääsin kuin pääsinkin Lojukoskelle, mutta parhaat telttapaikat oli jo vienyt jokin meluava nuorisoryhmä, joten pyörin ympäri aluetta ja etsiskelin riittävän tasaista aluetta laavulleni. Sellainen löytyi - suoraan paskahuussin takaa, mutta käänsin laavuni suuaukon toiseen suuntaan, ettei silmiä kirveltävä haju leijaile suoraan nenään. Vielä piti löytää sopivan ohut puu, mihin saa kiinnitettyä laavun etuosaa kannattelevan narun. Ohuita puita ei sattunut siinä kohti olemaan, joten paksu kuusi vei puolet oviaukostani. Tästä laavulle tulee kolmas miinus. Kiinnitin vielä äkkiä hyttysverkon oveen, ja yritin tappaa kaikki sisäpuolella olevat inisijät. Levitin telttapatjan varvikkoon ja sammuimme Martan kanssa lähes siltä seisomalta, ja kello oli vasta 17.30.
Heräsin tuntia myöhemmin nuotiopaikalta tulevaan meteliin, ja pohdiskelin lähes tunnin ajan pitäisikö vaihtaa leiripaikkaa. Tämä oli pienoisessa mäessä, ympärillä oli liikaa melua, ja Martta haukahti jokaikinen kerta, kun joku käveli paskahuussiin. Ekan yön telttapaikka oli mielestäni ollut niin kaunis, että lähdin uhmaaman ärsytystäni - pakkasin laavun rinkkaan, ja lähdin tarpomaan tunnin etappia.
Vanha laavupaikka oli jo varattu, joten jouduin tyytymään nuotipaikan ympäristöön, jossa oli jo pari muuta telttaa parhailla paikoilla. Löysin tasaisen kohdan maasta, mutta seuraavaksi ongelmaksi muodostui laavun suuntaus. Omaa rauhaa rakastavana en halua aamulla herätä ulkopuolisiin katseisiin. Väänneltyäni ja käänneltyäni sain laavun aseteltua puoliksi varvikkoon, niin että suuaukko oli katseilta suojassa.
Toisen päivän matkaksi kertyi n. 11 km + väärään suuntaan kävelty matka.
Taas kehnosti nukutun yön jälkeen heräsin pilvisempään päivään. Makoilin laavussa ainakin puoli tuntia ennen kuin lähdin Martan kanssa vessaan. Siirryin nuotiopaikan äärelle ja aloin valmistamaan aamukahvia, jota seurasi aamupuuro. Heti kun sain kahvin keitettyä, telttapaikan päälle siirtyi todella tumma pilvi ja ekan hörpyn jälkeen taivas aukesi. Päätin hylätä aamupuuron niille sijoilleen ja pingoin kahvin kanssa laavun suojiin. Join kahvini rauhassa, sateenropinaa kuunnellen. Tämä oli lähestulkoon paras hetki koko reissun aikana. Sateenropina on jotenkin niin rauhoittavaa ja miellyttävää kuunneltavaa. Aika tuntuu katoavan, ja raikas kasteen tuoksu kantautuu joka puolelle. Heti kun sade vähän taukosi, kävin hakemassa puurokattilan, joka oli itsekseen valmistunut keittimen liekissä. Palasin laavuun syömään ja odottelin sateen loppumista.
Kun aurinko alkoi taas paistaa, laitoin laavun nippuun ja pakkasin varusteet rinkkaan. Talsimme samat 600m takaisin P-paikalle, ja keula kohti kotia.
Mietintöjä vaelluksen aikana ja jälkeen
Laavu ei tarkemmin testattuna olekaan se minun majoitteeni, ainakaan omatekemä/puutteellinen laavu. Pidän laavun helppoudesta; ei sisätelttoja, ei kaaria, helppo kömpiä sisään, paremmat maisemat, lähempänä luontoa.
Miinukset tuolle omalle tekeleelle ovat,
- liian matala
- vain osittainen pohja (eli hämähäkit ja muurahaiset ryömi vaatteisiin ja tavaroihin)
- hiostava/ilma ei vaihtunut
- pressu on tilaavievää
- joutuu oikeasti miettimään miten sen asettaa, ettei ole pahimman katseen alla
- loppujenlopuksi laavun paino nousi hyttysverkon kanssa 1640g, eli painoeroa ei telttaan verrattuna kamalasti syntynyt. Mikä oli koko laavun pointti alunperin - saada huomattavasti painoa karsittua rinkasta.
Vaellusseurasta sen verran, että Martan ensimmäinen vaellusreissu sujui ihan mallikkaasti. Kuitenkin jotkin koiran ominaisuudet ja käyttäytyminen aiheuttaa sen, ettei se ainakaan Lappiin pääse mukaan. Yritän kouluttaa siitä kokeneen eräkävijän sitten vkl reissuilla.
Heinäkuu jatkuu tulevan vaelluksen suunnittelulla. Repoveden kansallispuistosta saat lisätietoa osoitteesta luontoon.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti