SYKSY. SIENET. SYVENTYMINEN - siinä on oiva ensiapu rauhattomalle mielelle.
Välillä kiireisen ihmisen mieli käy ylikierroksilla, ja on pakko päästä rauhoittumaan betonihelvetin ulkopuolelle. Niinsanottua "metsähammasta" alkaa kolottamaan. Tämä kaipuu jatkuu niin kauan, kunnes todella löytää itsensä metsän siimeksestä. Metsänkaipuu aiheuttaa itselleni lähes malttamatonta olotilaa, aivan kuin sormet syyhyisivät lähintä korpea kohti. Ja kun viimein löytää itsensä seisomasta keskellä pusikkoa, kehon valtaa endorfiinit. Kuin olisin narkkari, ja vihdoin saanut kauan kaivatun annoksen metsää.
Erityisesti syksyinen metsä on aina ollut mieleeni. Syksy on jotenkin niin kaunis, vaikkakin ehkä hieman surumielinen. Ilmassa "leijuu" kosteus, joka virkistää koko kehon. Ja se tuoksu!! Mikään ei tuoksu paremmalta kuin syksy - siitä tulisi maailman paras hajuvesi.
Myös äänimaailma on niin omalaatuinen. Jotenkin maassa makaavat lehdet, tuoksu, ja kosteus saavat koko metsän kaikumaan, vähän kuin verhoton huone. Lintujen laulu kuuluu selkeämmin, metrien päässä tippuvan lehden kuulee aivan, kuin se tapahtuisi korvan juurella. Jotenkin aistit tulevat valppaammaksi. Aivan kuin jokaisen äänenlähteen takana olisi megafoni, ja kaikki ulkopuolinen melu vaimentuisi kuulemattomiin.
Sienet ovat oikea metsien muotinäytös. On niin monen väristä, kokoista, ja paksuista yksilöä, ja vielä syötäviä lajeja seassa. Sienet näyttääkin niin itsevarmoilta; "tässä mä nyt seison, ota tai jätä".
Sieniä kerätessä meni myös tämän päiväinen metsäreissu, vaikka alunperin piti myös kävellä uusi luontokohde läpi. Mutta se onnistumisen tunne, kun havaitsee lehtien seasta suppilovahveroita...ei vain malta lopettaa.
Suuntana tänään oli Lemmenlaakso, Järvenpäässä. Tuonne tulen varmasti menemään toistekin, ja tutkimaan reitistöä ja aluetta tarkemmin rauhassa. Ja ehkä vähän keräämään sieniä!
Omiin aatoksiin pääse syventymään todenteolla keräilyn lomassa. Samalla kun etsii sieniä leuka maataviistäen, mieli käsittelee aivan kuin itsestään ajatuksia. Oikeastaan sienestys on itselläni melkeinpä patikointia parempi tapa syventyä sisimpääni, sillä onhan maaston silmäily aika rutiininomaista, eikä tarvitse keskittyä muuhun. Patikoidessa taas täytyy ihailla maisemia ja ajatella joka toinen minuutti, että "waaaaau".
(tässä päivän satoa, jo osittain pilkottuna)
Metsässä vierähti pari tuntia, ja nautin myös kahvia sekä pientä evästä omassa rauhassa. Vaikka alue oli täynnä sienestäjiä ja ulkoilijoita, löysin silti oman palstan jonne istahtaa aatoksiin. Metsä on siitä hyvä paikka, että
sieltä löytää aina oman alueen, jossa saa lähes poikkeuksetta vaipua omiin aatoksiin, ilman muiden häirintää.
Tässä vähän erilainen ensiapuopas - kannattaa kokeilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti